Keräilylista

Huolehdi näistä niin laattapinta pysyy helppohoitoisena

Ota meidät avuksi laattojen valintaan liittyvissä kysymyksissä! Ollaan yhteydessä.

ABL-Laatat hoito-ohjeet laatoille

Kun keraamiset laatat asennetaan oikein ja asennuksen jälkeinen tehdään huolellisesti, selvitään jatkossa suhteellisen pienellä vaivalla. Usein pelkkä säännöllinen vesipesu riittää.  Kun laatat on asennettu tarkoin ohjeiden mukaan – huomioitu niin pohjatyöt, kallistukset, oikeanlainen laasti, saumaus ja ladonta – on tärkein ja työläin vaihe monessa tapauksessa jo tehty.

Oikein tehdyn asentamisen lisäksi laattojen hoitoon voi vaikuttaa myös perusteellisella etukäteissuunnittelulla. Kannattaa esimerkiksi kiinnittää erityistä huomiota saumaukseen. Koska saumat ovat huokoisempia kuin laatat ja keräävät likaa helpommin, on sauman leveydellä puhtaanapidon kannalta iso merkitys. Mitä pienempi sauma, sitä vähemmän puhdistettavaa. Keraamisissa suurlaatoissa saumojen määrä voidaan vähentää aivan minimiin.

Estä likaa kantautumasta kenkien mukana sisään – ota avuksi kenkien puhdistusritilät, eteismatot ja sisäänkäyntien eteen varatut alueet kenkien puhdistamiselle. Julkisissa tiloissa tämä ei luonnollisesti aina onnistu, joten niiden puhtaanapitoon ja huoltoon pitää kiinnittää suurempaa huomiota.

Se tärkein laattojen pesussa

Ensimmäinen ja tärkein hoitotoimenpide laatoille tehdään heti asennuksen jälkeen. Kyse on käyttöönottopesusta, joka tulee tehdä huolellisesti ja oikeilla välineillä, jotta laatta jatkossa käyttäytyisi kuten sen pitää. Käyttöönottopesu tehdään erityisesti tähän tarkoitukseen sopivalla sementinpoistoaineella, ettei laatan päälle jää näkymätöntä sementtihuntua, joka ajan saatossa alkaa kerryttää likaa.

Karheiden keraamisten laattojen kanssa tulee olla tarkka, että pesu tehdään kunnolla ja kaikki sementtijäämät saadaan varmuudella pestyä pois. Apuna voi tarvittaessa käyttää harjaa. Tämän jälkeen laatat voi halutessaan käsitellä vielä suoja-aineella.

Keraamisten laattojen huolto

Toisin kuin moni luulee, keraamisia laattoja puhdistettaessa ei periaatteessa tarvita pesuaineita lainkaan, useimmiten pesu pelkällä vedellä riittää. Jos kuitenkin lika on pinttynyttä tai pesuainetta halutaan muuten vain käyttää, ehdottoman tärkeätä on valita oikea pesuaine. Jos aine on vääränlainen, tulosta ei synny.

Tyypillinen virhe onkin, että pinttynyttä likaa yritetään väkisin pestä laatasta pois – hinkkaamisesta ei ole mitään hyötyä, jos pesuaine on väärä. Suosittelemme Geal-tuotteita, joita saa suoraan meiltä. Oikean pesuaineen lisäksi pinttynyttä likaa pestessä on muistettava riittävän pitkä vaikutusaika ja edesautettava puhdistusta mekaanisesti harjaamalla tai hankaamalla. Pinnalta irrotettu lika poistetaan huolellisesti pesemällä tai imuroimalla ja huuhdellaan mahdolliset pesuainejäämät vedellä pois.

Paras hoitokeino kuitenkin on estää lian pinttyminen, mikä onnistuu säännöllisellä vesipesulla ja tahrat poistetaan välittömästi. Keraamisen laatan eräs hienouksista piilee siinä, että laatat ovat yleensä täysin vedenpitäviä, joten tahrat eivät onneksi imeydy laattoihin. Tämä ominaisuus ja se, että laattapinta on helposti desinfioitavissa, tekee keraamisista laatoista erityisen hygieenisiä, mistä johtuen ne ovat erittäin suosittuja juuri sairaaloissa ja elintarviketeollisuudessa.

Huomioi nämä:

  • Liikuntasaumoja kannattaa huoltaa säännöllisesti. Siihen on olemassa omat aineensa.
  • Fluorivetyhappoa tai sen yhdisteitä (fluorideja) sisältäviä puhdistusaineita ei tule koskaan käyttää. Ne voivat vahingoittaa keraamisia laattoja jopa silloin, kun niitä on laimennettu runsaaseen veteen.
  • Joidenkin laattojen pinta voi kärsiä happamasta tai emäksisestä puhdistusaineesta tai naarmuuntua hankaavasta puhdistuksesta. Tällaisia ovat esimerkiksi tehostelaattojen kultaukset, erikoisvärjäykset tai herkät lasitukset. Nämä pinnat puhdistetaan aina vedellä ja mikrokuituliinalla.
  • Mikrokarhennetun lasitetun tai lasittamattoman liukuestelaatan puhdistuksessa tulee varmistua, ettei laatan pintaa pestessä hiota liukkaammaksi. Hankausaineita sisältäviä harjoja tai sieniä ei saa käyttää, kun pestään lasitettuja laattoja.