My Quote

Julkisivusaneeraus: TAYS B-siipi verhotaan keraamisilla julkisivulevyillä

Keraamiset julkisivuratkaisut soveltuvat uudiskohteiden ohella saneerauskohteisiin. Kysy lisää ratkaisuistamme!

Tampereen yliopistollisen sairaalan B-siiven julkisivua saneerataan tavalla, jota Suomessa ei ole ennen nähty. Rapistunut, mutta ulkoasultaan suojeltu betonipinta korvataan keraamisella julkisivulevyllä – joka jäljittelee alkuperäistä betonipintaa. Keraamiset levyt on suunniteltu ja valmistettu varta vasten tätä projektia varten.

Vuonna 1961 valmistuneen TAYSin B-siiven julkisivun peruskorjaus on ollut tekeillä jo pitkään. Vanha betonipinta on pahoin likaantunut ja huonossa kunnossa. Valkobetonisen pinnan mureneminen on aiheuttanut jatkuvan riskin rakennuksen käyttäjille. Ongelmalliseksi saneerauksen on tehnyt se, että perinteiset korjausratkaisut eivät ole tulleet Tampereella kyseeseen.

"Betonielementin pinta on kaksikerroksinen, jonka valkobetoninen pintaosa murenee, kun se on tullut käyttöikänsä päähän. Pinnan alla on kevytbetonieriste, jonka poistaminen ei käytännössä ole ollut mahdollista, koska ikkunat ovat kiinni siinä kerroksessa. Ja koska sairaala on täynnä hoidettavia potilaita, ei ikkunoita voida remontin aikana poistaa", havainnollistaa projektin haasteellisuutta arkkitehti Mika Suihko arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy:stä.

Koska vanha pinta ei kestänyt tavanomaisia korjausratkaisuja, eivätkä ne sairaalan hoitokäytön takia olisi olleet edes mahdollisia, oli haettava uusia vaihtoehtoja. Uuden julkisivun tuli olla kevyt, helposti kiinnitettävä ja joustava ratkaisu.

Oman haasteensa hankkeeseen toivat myös ulkoasuun liittyvät vaatimukset. Pirkanmaan maakuntamuseo oli asettanut kaavassa tälle sairaalan suurimmalle osalle tiukat ehdot: ulkonäköä ei saisi muuttaa ja sotien jälkeistä sairaalarakentamista ja modernismia edustavan rakennuksen luonne tulisi säilyttää vanhan mallin mukaisena.

Kuva vieressä havainnollistaa, missä kunnossa alkuperäinen julkisivu oli.

Ratkaisuna tilaustyönä tehty keraaminen julkisivulevy

"Erilaisia ratkaisuja tutkittiin useita, joista markkinoille tullut Teräselementin ja ABL-Laattojen Composer täytti asetetut vaatimukset. Tuotteen esittelytilaisuudessa oli jo selvää, että nyt korjaaminen olisi mahdollista", Mika Suihko muistelee.

Keraamiseen julkisivulevyyn siis päädyttiin keveyden ja pintamateriaalin kuviointimahdollisuuksien takia. Ainutlaatuista oli se, että valitun laatan vanhaa betonia jäljittelevä julkisivulevyn pinta suunniteltiin ja valmistettiin tilaustyönä tätä projektia varten. 

Mittatilausratkaisu julkisivusaneeraukseen

Mittatilaustyönä valmistetun keraamisen julkisivulevyn, Composerin, väri ja kuvio jäljittelee vanhaa betonia.

"Vanhan julkisivun pinta mitattiin ja sen perusteella valittiin keraamisen julkisivulevyn koko. Myös betonielementtien saumatyyppi täytyi saada säilymään. Vanhasta pinnasta otettiin mallipaloja, joiden perusteella ABL-Laatat toimitti malleja työmaalle. Muutaman kokeilun jälkeen julkisivulevyn väri ja struktuuri saatiin osumaan kohdalleen", Suihko kertoo projektin etenemisestä. 

Voidakseen näyttää vihreää valoa rakennusvalvonta ja maakuntamuseo vaativat vielä täysikokoisen mallin rakentamista paikan päälle. Näin saatettiin varmistua lopputuloksesta ja lopulliset ratkaisut hiottiin kuntoon.

Keraamisella julkisivulevyllä saavutettiin muitakin etuja

Keramiikan käyttäminen pintamateriaalina ratkaisi myös lisälämmöneristämiseen liittyvän ongelman, jonka suunnittelija usein kohtaa vanhoja arvorakennuksia korjattaessa.

Lisälämmöneristämisestä kun ei yleensä tule kannattavaa, vaan pikemminkin ulkonäön pilaaja. TAYSin projektissa pystytään perinteisiä sudenkuoppia välttämään joustavan ratkaisun ansiosta.

Uusi keraaminen julkisivulevy tuetaan rakennuksen kantavaan sisärunkoon ja verhous peittää vanhan pinnan ja kiinnittää murenevan kuoren paikoilleen. Koko julkisivu lisälämmöneristetään, jolloin rakennuksen energiatalous paranee merkittävästi. Noin 7000 neliömetrin kokoinen uusi lisälämmöneristys maksaa itsensä takaisin kahdessa vuodessa, Suihko summaa.

Kolme vuotta sitten alkanut uudistusprosessi on nyt päässyt siihen vaiheeseen, että keraamisia julkisivulevyjä asennetaan jo. Tähän vaiheeseen pääseminen on ollut pitkän työn tulos.

"Prosessi on vaatinut osapuolilta nopeaa ja joustavaa yhteistyökykyä. Neuvotteluja on käyty moneen suuntaan ja hankkeelle saatiin lupa vasta, kun kaikki oli jo valmista. Osapuolilta vaadittiin rohkeutta tehdä ja kehittää ratkaisua omalla riskillä. On hienoa, että nykyään tällainen toiminta on mahdollista", Suihko kehuu.