Keräilylista

Suomalais-italialaista yhteistyötä laattojen kiehtovassa maailmassa

Pier Medicin kanssa yhteistyö on tullut tutuksi vuosien varrella. Laattojen kiehtova maailma insipiroi ja on tuonut ABL-Laatat ja Medicin yhteen. Juttu on julkaistu alunperin 06/2016.

Kuten niin moni muu Modenan maakunnassa asuva nuori, myös Pier Medici tienasi opiskelijana kesärahoja työskentelemällä yhdessä alueen lukuisista laattatehtaista. Uunien ääressä pitkiä päiviä ahertaessaan Pier heittäytyi toisinaan miettimään polttamiensa laattojen syvintä olemusta.

"Ajattelin välillä, että mihin ihmeeseen kaikki nämä laatat päätyvät. Ja että voiko mikään maailmassa olla tylsempää kuin keraamiset laatat."

Sittemmin mies on vaihtanut mielipidettä tyystin. Pitkän uran eri laattayhtiöissä tehnyt ja nykyään itsenäisenä alan agenttina työskentelevä Pier jaksaisi puhua keraamisista laatoista kellon ympäri.

"Miten mielenkiintoinen maailma! En väsy aiheeseen koskaan", hän hehkuttaa.

Kuin yhtä suurta perhettä

Italialainen on tuttu näky ABL-Laattojen toimitiloissa Kirkonkyläntiellä. Pier käy säännöllisesti Suomessa, yhteistyö ABL:n kanssa on kestänyt jo yli 12 vuotta. Sivullinen huomaa heti, että toimiston käytävillä kuin kotonaan kulkevalla miehellä on poikkeuksellisen lämpimät välit yrityksen väen kanssa. 

"Olemme kuin yhtä perhettä. Enkä väsy ihmettelemästä, miten ennakkoluulottomasti he suhtautuvat kaikkeen uuteen. Konservatiivisuus on heistä kaukana", Pier kehuu ABL:n väkeä.

"He olivat ensimmäisiä, jotka uskoivat suurlaattoihin ja he ovat nähneet paljon vaivaa niiden esiintuomiseksi Suomessa. He ovat todellisia edelläkävijöitä tällä alalla", hän lisää.

Kun puhe siirtyy keraamisiin suurlaattoihin, Pier Medici innostuu silminnähden. Koko ala on kokenut valtavan mullistuksen parissa vuodessa, sen jälkeen kun uusi tekniikka on mahdollistanut valtavien, jopa kolmemetristen suurlaattojen valmistamisen. Isojen alojen laatoittaminen ei ole koskaan aiemmin ollut niin nopeaa, helppoa - ja näyttävää – kuin nyt.

Pohjoismaalaisilla oma laattamaku

Pohjoismaat ovat Medicin erityisaluetta ja hän tietää, että se mikä myy muualla Euroopassa, ei välttämättä innosta skandinaaveja.

"Keski- ja Etelä-Euroopassa ollaan tällä hetkellä erityisen innostuneita erilaisista puukuosijäljitelmälaatoista. Pohjoismaissa tätä ei näe yhtä suurissa määrin. Täällä suositaan yhä etupäässä luonnonkivijäljitelmiä."

Pier muistelee aikaa, jolloin moni täkäläinen arkkitehti käytti projekteissaan usein mieluummin luonnonkiviä. Tässä kohtaa on viime vuosina tapahtunut selvä muutos.

"Arkkitehdit ovat hiljalleen alkaneet ymmärtää, että keramiikka on kestävää, helppohoitoista – ja itse asiassa erittäin ympäristöystävällistä. Sen valmistusprosessilla on yllättävän pieni vaikutus ympäristöön, paljon pienempi kuin luonnonkivillä", Pier korostaa.

Keraamiset levyt tulevaisuuden julkisivumateriaali

Keraamiset julkisivulevyt valtaavat alaa myös saneerauskohteissa.

"Betonilla on perinteisesti ollut iso rooli pohjoismaisessa rakentamisessa. Nyt kun 1960–70-luvulla rakennettuja kohteita saneerataan, uudelleenpinnoituksessa turvaudutaan yhä useammin keraamisiin julkisivulaattoihin", Pier kertoo. 

Suomalaiset ovat tavanneet suosia betonia myös pihamaillaan ulkolaattojen materiaalina, mutta keraamiset laatat valtaavat tilaa jo sielläkin.

"20mm paksuiset keraamiset pihalaatat ovat erittäin helppoja asentaa, ja lisäksi helppohoitoisia ja kestäviä. Ja ne näyttävät hyviltä! Uskon, että tässä on tulevaisuuden trendi", Pier hehkuttaa.