Helppoakin helppohoitoisempi laatta

09.11.2016

Keraamisten laattojen hoidossa tärkein tehdään heti alussa. Kun laatat asennetaan oikein ja alkupesu tehdään huolellisesti, selvitään jatkossa suhteellisen pienellä vaivalla. Usein pelkkä säännöllinen vesipesu riittää. Eli jos laattojen asentaminen on suoritettu tarkoin ohjeiden mukaan - huomioitu niin pohjatyöt, kallistukset, oikeanlainen laasti, saumaus ja ladonta – on tärkein ja työläin vaihe monessa tapauksessa jo tehty.

Oikein tehdyn asentamisen lisäksi laattojen helppoon huollettavuuteen voi vaikuttaa myös perusteellisella etukäteissuunnittelulla. Kannattaa esimerkiksi kiinnittää erityistä huomiota saumaukseen. Koska saumat ovat huokoisempia kuin laatat ja keräävät likaa helpommin, on sauman leveydellä puhtaanapidon kannalta iso merkitys. Mitä pienempi sauma, sitä vähemmän puhdistettavaa. Käytettäessä keraamisia suurlaattoja saumojen määrä voidaan vähentää lähes olemattomiin.

Suunnitteluvaiheessa voidaan myös kiinnittää huomiota laattojen puhtaanapitoon eliminoimalla tilanteet, joissa likaa kantautuu kenkien mukana sisään. Siinä auttavat kenkien puhdistusritilät, eteismatot ja sisäänkäyntien eteen varatut alueet kenkien puhdistamiselle.  Julkisissa tiloissa tämä ei luonnollisesti aina onnistu, minkä johdosta niiden puhtaanapitoon ja huoltoon pitää kiinnittää suurempaa huomiota.

Alkupesu tärkein pesu

Ensimmäinen ja tärkein hoitotoimenpide laatoille tehdään heti asennuksen jälkeen. Kyse on käyttöönottopesusta, joka tulee tehdä huolellisesti ja oikeilla välineillä, jotta laatta jatkossa käyttäytyisi kuten sen pitää.

Alkupesu tehdään erityisesti tähän tarkoitukseen sopivalla sementinpoistoaineella. Varsinkin karheiden laattojen kanssa tulee olla tarkka, että pesu tehdään kunnolla ja kaikki sementtijäämät saadaan varmuudella pestyä pois. Apuna voi tarvittaessa käyttää harjaa. Tämän jälkeen laatat voidaan, niin halutessa, käsitellä vielä suoja-aineella.

Huolto jatkossa

Toisin kuin moni luulee, keraamisia laattoja puhdistettaessa ei periaatteessa tarvita pesuaineita lainkaan, useimmiten pesu pelkällä vedellä riittää. Jos kuitenkin lika on pinttynyttä tai pesuainetta halutaan muuten vain käyttää, ehdottoman tärkeätä on valita oikea pesuaine. Jos aine on vääränlainen, tulosta ei synny.

Tyypillinen virhe onkin, että pinttynyttä likaa yritetään väkisin pestä laatasta pois – hinkkaamisesta ei ole mitään hyötyä, jos pesuaine on väärä. Pesu- ja hoito-ohjeissamme suosittelemme Geal-tuotteita, joita saa suoraan meiltä. Oikean pesuaineen lisäksi pinttynyttä likaa pestessä on muistettava riittävän pitkä vaikutusaika ja edesautettava puhdistusta mekaanisesti harjaamalla tai hankaamalla. Pinnalta irrotettu lika poistetaan huolellisesti pesemällä tai imuroimalla ja huuhdellaan mahdolliset pesuainejäämät vedellä pois.

Paras hoitokeino kuitenkin on estää lian pinttyminen, mikä onnistuu sillä, että pinnat pidetään puhtaana. Eli ne pestään säännöllisesti vedellä ja tahrat poistetaan välittömästi. Keraamisen laatan eräs hienouksista piilee siinä, että laatat ovat yleensä täysin vedenpitäviä, joten tahrat eivät onneksi imeydy laattoihin. Tämä ominaisuus ja se, että laattapinta on helposti desinfioitavissa, tekee keraamisista laatoista erityisen hygieenisiä, mistä johtuen ne ovat erittäin suosittuja juuri sairaaloissa ja elintarviketeollisuudessa.

Huomioi nämä:

Top 12 –seinälaatat Alkuperäisiä värejä kunnioittaen

Takaisin listaukseen