ABL-Laatat kulkee mukanasi: Showroomit toistaiseksi suljettu, mutta palvelemme sinua etänä!

16.03.2020

Vallitseva tilanne on mitä poikkeuksellisin ja seuraamme päivittäin Suomen hallituksen ja THL:n uusia ohjeistuksia. Meidän asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää, ja palvelumme on järjestetty niin, että voimme olla asiakkaidemme apuna edelleen parhaalla mahdollisella tavalla myös etänä – vain puhelinsoiton ja sähköpostin päässä.

Showroomit ABL-Laatoilla Kirkonkyläntiellä, ABL Labilla ja Tampereella sulkevat ovensa toistaiseksi 17.3. Tässäkin haasteellisessa tilanteessa on onni, että lähes kaikki asiointi voidaan nykyään hoitaa etänä. ABL-Laattojen kaikki asiakastapaamiset pyrimme mahdollisuuksien mukaan hoitamaan puhelimitse, sähköpostitse ja etäpalavereina.

Toimintatapoja koko ABL-Laatoilla logistiikasta hallintoon ja yhteistyökumppaneiden kanssa on järjestetty niin, että voimme jatkaa toimintaa mahdollisimman turvallisella tavalla ja asiakaskohtaamisissa noudatamme tarkasti THL:n ohjeistuksia. Showroomien lisäksi Leikkaamomme on toistaiseksi suljettu asiointikäynneiltä. Varastomme palvelee kaikkia asiakkaitamme ja ohjeistaa asiointikäytännöissä siten, että tarpeettomia lähikontakteja voidaan nyt välttää.

Kuljemme mukanasi, meidät saat kiinni: abl@abl.fi ja (09) 350 8700

Seuraamme jatkuvasti päivittyviä ohjeistuksia ja pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!