Keräilylista

MOW Supernova, Tampere

ABL-Laatat - referenssi - toimitilat - MOW Tampere Ratina

Retrofuturistinen MOW on uusi, yhteisöllinen työtilakonsepti. MOWin hubi Tampereen Ratinassa avattiin marraskuussa 2018 täysin uudistettuun vanhan Autotuonnin funkkiskiinteistöön. Kohteen suunnittelusta vastasi Mint & More Creative.

”Lähtökohta suunnittelulle oli mehukas: kuinka yhdistää MOWin future of work -konsepti avaruusviitteineen vanhan autotuonnin talon funkkisrakennuksen estetiikkaan. Loimme tiloille retrofuturistisen teeman, ja lopputuloksena on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja futuristista sekä vanhaa ja retroa”, kertoo Roosa Riski, Mint & More Creativen toimitusjohtaja.

Rohkeita ratkaisuja ja galaktista tunnelmaa

MOWin tavoitteena oli tarjota yhteisölliset ja rennot työtilat, jotka tukevat tulevaisuuden työskentelytapoja. Luovan työn tiloissa oli kutkuttava mahdollisuus myös pitkälle viedylle suunnittelulle.

”MOW on valmiiksi rohkea alan edelläkävijä Suomessa. Tässä kohteessa oltiin avoimia uusille ja ennennäkemättömille ratkaisuille, pystyimme visioimaan yhdessä villejä juttuja”, Riski kertoo.

”Tiloista haluttiin elämykselliset ja mieleenpainuvat, joten suunnittelussa tehtiin paljon uniikkeja, räätälöityjä ratkaisuja. Esimerkkinä vessat, joista tehtiin yllätykselliset ja mahdollisimman lähestyttävät kaikille ihmisille: Supernovasta löytyy alakerrasta kaikille avoin avaruussimpanssivessa sekä yläkerrasta värikoodatut vessat tyttö- ja poika-astronauteille.”

Avaruusteemaisen vessan galaktisen tunnelman luovat mustat laatat ja glittersaumat ­– muutenkin MOWissa on hyödynnetty rohkeita värejä ja nerokkaita ratkaisuja keraamisten laattojen suhteen.

Roosa Riski kertoo, että inspiraatiota ammennettiin muun muassa Wes Andersonin elokuvien mehukkaista värimaailmoista.

”Tässä kohteessa laattavalinnat tehtiin värit edellä. Yläkerran vessojen retrofuturistinen ilme luotiin yhdistämällä rohkeat retrovärit futuristisiin valopeileihin. Yllätyksellisyyttä lisää se, että jokainen wc-koppi on laatoitettu eri väriseksi ja jokaisesta kopista löytyy väreihin sopiva taidejuliste. Keraaminen lattialaatta on piste i:n päällä, sillä siitä löytyy sopivasti juuri valittuja sävyjä pieninä hippuina.”

”Tampereen MOW on herättänyt paljon ihastusta ja kiinnostusta. Tilat on koettu inspiroiviksi, ja erityiskiitosta on tullut sisustuksen pienistä yksityiskohdista, joissa on löydettävää ja oivallettavaa pidemmäksi aikaa.”